Uusi yrittäjä, uusi yritys, uusi idea – miten saada se kaikkien tietoon? Eli missä, miten ja millä tavoin viestit? Ja vielä lopuksi; mitä haluat viestiä ja kenelle?

Näitä varmasti moni tuore yrittäjä, tai yrittäjäksi aikova, miettii. Minulla nämä asiat ovat olleet yrityksen markkinoinnissa nyt yhdeksän vuotta tapetilla, ja vaihtoehtoja onkin ollut matkan varrella monia. Yksi suuri oivallus onkin siinä, että jopa kotisohvalta käsin voi opetella mainontaa ja hakea tietoa tämän päivän medioista. Jo pelkästään selatessa Instagramia voi verrata ja pohtia omaa mainontaa – sen perusteella mikä itseä koskettaa netissä surffaillessa.

Kun oman yrityksen markkinointia lähdetään toteuttamaan, niin kultaisena sääntönä pitää muistaa, ettei toisen tekemää tai sanomaa saa kopioida. Itselle sopivaa mainontaa kannattaakin hyödyntää omaan suuhun sopivaksi. Kuten aikanaa JAMK:in tuotekehityksen ja käytettävyyden monitaituri Juha Hautanen muotoili: ”Samaa ei saa tehdä, mutta voi parannella oman näköiseksi”. Joten ei muuta kuin itse tekemään!

Koska haluamme ehdottomasti kannustaa ihmisiä yrittäjyyteen ja kokeilemaan uusia markkinointikeinoja, jaammekin nyt myös omakohtaista tietoamme yrityksen markkinoinnista kaikkien lukijoidemme iloksi. Tätä aihetta varten saimme myös yhteistyökumppanimme, viestintävelho Juhani Koskisen pohtimaan kanssamme näitä asioita digitoimisto Louhos Digitalin näkökulmasta. Juhani on ollut mukana meidän toimintaa ja viestintää koulimassa ja kehittämässä, joten oli luonnollista pyytää häneltä apua ja sparrausta blogiini. Loppuun saat loistavan vinkin asiantuntijalta vuoden 2021 somemarkkinoinnin kanavien valintaan ja uusiin suuntauksiin!

 

Juhani Koskinen Louhos Digital Oy Turku 2021. Kiven kova viestijä. Kuva: Rabbit Visuals

Juhani Koskinen, tuo markkinoinnin asiantuntija, taiteellinen johtaja ja todellinen selviytyjä

Pitkän linjan mediaosaaja ei esittelyitä kaipaa, tässä kuitenkin lyhyesti taustaa hänen päätymisestään media-alalle. ”Olen koulutukseltani monimediajournalisti, eli toimittaja. Perinteisestä toimitustyöstä en kuitenkaan koskaan innostunut tarpeeksi, vaan päädyin jo ennen ammattikorkeakoulusta valmistumista vuonna 2013 copywriteriksi Whitestone-nimiseen digitoimistoon.

Kolme vuotta internetsisältöjen parissa antoi osviittaa siitä, että sosiaalisessa mediassa ja digitaalisessa markkinoinnissa on tulevaisuus, joten vuonna 2016 päätettiin yhtiökumppanieni Osku Valtosen, Iiro Junnilan ja Petteri Poukan kanssa perustaa viestintätoimisto Viestintäliiga. Vuonna 2020 ostimme tuon aiemman työpaikkani Whitestonen liiketoiminnan, ja nykyään teemme uuden brändimme, Louhos Digitalin, kanssa viestinnän sekä markkinoinnin lisäksi myös mm. verkkosivuja ja verkkokauppoja”, kertoo Juhani omista taustoista ja tarinastaan Viestintäliigan ja Louhoksen synnystä.

Kyseessä on siis monen alan taitaja, osaaja, joka on itsekin vaikuttajamarkkinoinnissa vahvasti mukana. Alta voit lukea meidän yhteistä pohdintaa aiheen ympärillä liikkuvista aiheista. Toivomme, että tästä tekstistä on hyötyä etenkin sinulle, joka painit juuri parhaillaan markkinointiin liittyvien kysymysten parissa:

Monta eri liiketoimintaa ja alaa, monta eri markkinoinnin tapaa

Mielestäni maailmassa on liian monta autotallillista upeita ideoita ja liiketoimintamalleja, joista valitettavasti kukaan ei tiedä – vaikka tarvetta olisikin. Ideoita ja yritysideoita on monia, mutta yhteinen tekijä kaikilla: hyvä idea ja sen toteutus pitää saada kaikkien tietoon. Tuhannen taalan kysymys onkin; miten? Joskus nimittäin myös oikeasti parempi tuote jää kilpailijan paremman markkinoinnin varjoon.

 

Maailmassa on aivan liian monta autotallillista upeita ideoita ja liiketoimintamalleja, joista valitettavasti kukaan ei tiedä – vaikka tarvetta olisikin! Tänä päivänä ”mikseit” monesti erottuvat edukseen.

 

Onneksi alalla kuin alalla markkinointiin pätee samat säännöt ja markkinointia voit itsekin opetella sekä kehittyä siinä! Usein sama kommentti toistuu yrittäjien suusta: ”ei noin voi meidän tuotteita markkinoida”, ”ei tuo myy” tai ”tämä on ihan erilainen ala myydä”. Siis pelko ja monesti ihan laiskuus ohjailee helposti päivittäisiä tarpeellisiakin toimintoja yrityksissä. Silloin kun havahdut itse lausumaan moista, niin kannattaa samalla miettiä miksei kerrankin kokeilisi? Eli miksei? ”Mikseit” monesti erottuvat verkkokalvoilla Facebookissa tai IG-storyissä.

Itse ajattelin tuolloin miksein aikaan, että nytpä kokeillaan jotain ihan muuta ja tukeuduttiin asiantuntijaan, silloiseen Viestintäliigaan, joita todellakin oli joukkueen verran meidän tueksi vastassa. Itse koin, että meidän annettiin kertoa tilanne, mitä ollaan aiemmin tehty ja kokeiltu, sekä Juhanin kanssa analysoitiin tilannetta ja tehtiin tulevasta kehityshaasteesta tarkempi analyysi, josta muodostui sittemmin oikea markkinointisuunnitelma.

Markkinointimenetelmällä ei siis oikeastaan ole väliä, mikäli se vaan toimii. Suunnittelemalla ja kokeilemalla rohkeasti eri juttuja, löydät itsellesi parhaiten sopivat keinot erottua. Ja kun joku asia näyttää toimivan, asiaan perehtymällä siitä saadaan kaikki irti. Näin tehtiin mekin kiltisti perässä ja onnistumisia on syntynyt paljon. Ennen pelkäsin kirjoittaa blogia ja nyt se on luonnollinen osa meidän viestintää.

Kuinka tavoittaa asiakas? Start with the basics. Suorat asiakaskäynnit

Meillä toiminta perustui alkuaikoina lähes sataprosenttisesti asiakaskäynteihin, esittelyihin sekä messuihin. Ja tämä toimi hyvin, koska aito ihmiskontakti on mielestäni aina parempi. Vai miten itse ajattelet, käytkö itse asiakkailla ja mikä olisi sinulle paras mainos toisesta uudesta yrityksestä tai palvelusta? Miten itse haluaisit saada mainokset eli tietoa sinua kiinnostavista aiheista? Mikä on tähän asti toiminut jollain tasolla? Mitä olet jo kokeillut? Näitä samoja aiheita kävimme Juhanin ja viestintätiimin kanssa ja tilannetta analysoitiin yhdessä aiempien onnistumisten kautta.

Viimeistään koronapandemian aikaan meidänkin oli kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että pelkkiin asiakaskäynteihin ja esittelypäiviin ei voinut enää tuudittautua. Jos toimintasi perustuu vain asiakaskäynteihin tai messuesittelyihin, voi pandemiat tai taantumat vaikuttaa hyvin radikaalisti siihen ottaako sinua asiakas vastaan, ja lopulta viestisi saavutettavuuteen. Kun ihmisten parissa liikkuminen vaikeutui, oli meidän panostettava markkinointiin toisilla tavoilla.

Itse kiteyttäisin asiaa, että mieti aina, että jos tuo ja tuo kaatuu, niin mitä sitten? Mikä toimii ja vetää hyvin – korosta sitä! Meidän osalta meni suurin osa prosesseista uusiksi ja toimintaa alettiin miettiä täysin uusiksi Viestintäliigan Juhanin ja parhaan muusan, pakon kanssa. Uskon ja toivon, että henkilökohtainen tapaaminen ja ystäväksi muodostuneiden yhteistyökumppaneiden näkeminen varmasti tulevat taas ajankohtaiseksi, kun tilanne sen sallii.

Sosiaalinen media, digitaalinen näkyvyys, hakusanamainonta – kokeile, mittaa, kokeile ja mittaa

Digitaalinen markkinointi ja sosiaalinen media ovat tulleet jäädäkseen ja näistä on syntynyt erittäin tärkeä markkinointimenetelmä myös meille. Moni tämän päivän tekeminen alkaa Googlen kautta. Aiheeseen kuitenkin liittyy hyvin paljon seikkoja, joiden opettelu ei tapahdu hetkessä. Mistä siis kannattaa aloittaa? Mitä yhdistellä? Mistä vertailla ja seurata, sillä kaikkihan vähän pelaa omaan pussiin ja ilmoittaa mahdollisen verkkokaupan myynnin heidän myynniksi? Vai tarvitaanko useampia medioita putkeen? Jännittääkö mainostaa mediassa?

Somea ylläpitäessä oppii uutta ja varsinkin tämän päivän digitaalinen markkinointi Facebookissa, Instagramissa tai vaikka Google ADS -mainoksissa tuo täysin uutta dataa yrittäjien saataville. Optimoi, säädä hienovaraisesti ja mittaa taas – näin olen sen kuvaillut omassa mielessä.

Koskisen ja Liigalaisten kanssa keskityimme heti alkuun meidän päämedioihin: Facebook-, Instagram ja Google-mainontaan. Opin tuolloin, että kannattaa seurata aktiivisesti montaa eri mediaa, lähdettä ja verrata. Suosittelen etsimään paljon tietoa ja kysymään aina apua ammattilaisilta, jos omat taidot ei riitä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. Kohta huomaatkin työpäivän koostuvan lisääntyvistä Facebookin ja Googlen palavereista ja työskentelykielen paino on englannin puolella. Suosittelen kokeilemaan itsekin!

Miten sitten voi tänä päivänä erottautua somessa tai löytyä Googlessa?

Tätä pohdimme päivittäin ja uskon, että myös moni muu somen konkari miettii. Paljastuksena lukijoille, Viestintäliigan yhteistyömme alkoi myös Googlen kautta. Jo noin 10 vuotta sitä aiemmin oli Juhani tehnyt viestintätyöllään ja asenteellaan vaikutuksen tuttuuni, joka myöhemmin puskaradiolla Sohvaperunoissa Juhanin tavattuaan hehkutti viestintäosaajaa. Billebeinon verkkokauppaa etsiessäni satuin Googlessa Liigan sivuille ja monta polkua yhdistyi oikeaan aikaan. Hakuoptimointi ja viestintä Liigan osalta oli siis kunnossa – kiitos äitille vaan suosituksesta!

”Siinäpä se”. Myös Juhanin näkemys on, että enää ei välttämättä riitä, että kuvat tai videot ovat laadukkaita, koska teknisesti laadukasta sisältöä nykyään löytyy kyllä somesta. ”Siksi itse viesti ja sen voimakkuus ovat entistä tärkeämmässä roolissa – miksi tämä sisältö on tehty, mikä sen ajatus on? Vanha totuus myöskin on, että yritykset eivät niinkään ihmisiä kiinnosta, vaan ihmiset niiden yritystunnusten takana. Tähän saa apua esimerkiksi digitaaliseen markkinointiin keskittyviltä toimistoilta. 😊 Somessa on sisältöä myöskin niin valtavasti, että katsojan huomio on kiinnitettävä heti jollakin koukulla”, muistuttaa Juhani.

 

Yritykset eivät niinkään ihmisiä kiinnosta, vaan ihmiset niiden yritystunnusten takana, kiteyttää Juhani.

 

Juhanin mukaan Googlessa löytyminen sen sijaan on pitkäjänteisempää työtä. ”Maksettu Google-mainonta on totta kai yksi keino, mutta verkkopalvelun hakukoneoptimointi ja sivuston jatkuva kehittäminen on Google-näkyvyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää”, vinkkaa Juhani, joka itsekin painii päivittäin Louhos Digitalilla Google-mainonnan, verkkosivustojen ja lisääntyvien verkkokauppojen kehityksen parissa. Minun tapauksessa tuolloin jäi Billebeinot ostamatta ja mukaan lähtikin tiimi mainososaajia. Sivuston orgaanisen löydettävyyden takia, kuten jo aiemmin mainitsinkin.

 

Mainonta blogiin Malin tiimi

Katja ja Ville Malinen 2021. Kuva: ByKati

Miten mainontaa mitataan ja mitä siinä pitää ottaa huomioon?

Oma kokemus ja ajatus on aina tärkein mittari. Numeroita on aina kunnioitettava, mutta menestys on yleensä kaikkea muuta kuin pelkkä rahaa. Voi olla erittäin menestynyt ja toisilla on vain rahaa, vai miten se olikaan. Minkä rahallisen arvon itse antaisit hyvin hoidetusta työtehtävästä, tyytyväisestä asiakaspalautteesta, asiakkaan ilostumisesta tai toisen odotuksen ylittymisestä? Nämä ovat yleensä rahassa mittaamattomia, joten ne unohtuvat monesti menestystä mitattaessa. Ja kaikki tämä on mahdollista työpäivän aikana!

Eli mieti markkinoinnissa aina, että miten sinä itse haluaisit tämän ja tuon asian kokea ja mikä fiilis siitä silloin syntyisi? Sinäkin tulet huomaamaan, että onnistuinpa tuossa ja tuossa, ja tuota pitää muokata tai viilata vielä – tärkein on, että annat oman äänen kuulua! Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä reseptiä, joten on tärkeintä luoda itselle parhaiten toimiva kokonaisuus.

Missä yleensä mennään vikaan digitaalisessa markkinoinnissa, mitkä ovat ne pahimmat sudenkuopat ja miten niistä vältytään? 

Juhanin mukaan helposti mennään metsään, jos ei perusasiat täyty: ”pahin sudenkuoppa on varmastikin se, että lähdetään tekemään ilman selkeätä suunnitelmaa tai tavoitetta. Tai sitten pyritään haukkaamaan liian suurta palaa kerralla ja liian nopeasti. Tehdään vain jotain, eikä mitata sitä tekemistä juuri lainkaan. Tai haalitaan ainoastaan klikkauksia sen sijaan, että pyrittäisiin etsimään parhaat kanavat ja oman liiketoiminnan kannalta parhaat kohderyhmät. Pitkäjänteinen ja jatkuvasti kehitettävä tekeminen palkitsee lopulta parhaiten. Ja jos mahdollista, niin kaikkea ei tarvitse – eikä kannata tehdä itse, vaan apua kannattaa pyytää”.

Verkkokaupan tuotteita markkinoidessa olemme oppinut, että on erilaisia klikkejä vaikka Facebookissa. On olemassa onnistuneita klikkejä ja sitten on klikkejä. Klikkauksia saadaan helposti; vaan onnistuneisiin klikkeihin vaaditaan oikeat klikkaajat, kiinnostavaa klikattavaa sekä paljon työtä. Ero ja työ sen takana on siis merkittävä!

Kannattaa etsiä juuri sinulle oikea viestintäkumppani, niin ohitat monta turhaa virhettä

Viestintäkumppanin valinta on yhtä tärkeä yritykselle kuin kirjanpitäjänkin, että valitaan itselle sopiva ja toimiva sparraaja. Vertaa, ota selvää ja kysy. Olet varmasti viettänyt aikaa vertaillen ja etsien viestintäkumppania yrityksellesi. Minulla ja meillä on ollut suuri ilo tutustua Louhos Digitalin Brand Directoriin ja osakkaaseen Juhani Koskiseen mainonnan ja viestinnän osalta.

Louhos Digital, silloinen Viestintäliiga, oli sparraamassa, kehittämässä ja auttamassa meitä meidän markkinoinnin haasteiden kanssa. Yhteistyössä olikin tärkeä pilkkoa kehityshaasteet ja tarpeet eri alueisiin, joihin paneuduttiin asiantuntijoiden kanssa. Tärkeimpänä oppina itselle tuli tuolloin, että ole avoin, kerro rohkeasti tarpeesi ja keskustele. Yhteistyössä on voimaa.

”Villehän sen tuossa aiemmin jo hyvin kirjoitti, että ole avoin, kerro rohkeasti tarpeesi ja keskustele, Hyvä mainostoimisto kyllä osaa sitten kertoa puolestaan sen, miten he tarpeesi täyttäisivät. Tai sitten pienen keskustelun ja tutkimustyön kautta he kertovat sinulle mitä tarvitset – siksi he ovat ammattilaisia. Kaikkein tärkeintä on, että kaikessa ollaan samalla sivulla ja kemiat ihmisten kesken kohtaavat – ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja tavoite on kaikilla sama, eli saada aikaiseksi hyviä tuloksia. Kannattaa tehdä töitä hyvien ihmisten kanssa”, kiteyttää Juhani.

 

Kannattaa tehdä töitä hyvien ihmisten kanssa”, kiteyttää Juhani.

 

Minun mielestäni ja kokemuksestani viestintäkumppani digitoimiston tärkeimpiä ominaisuuksia on sinun ja yrityksesi ymmärtäminen. Liiketoiminnan sisäistäminen ja aito kiinnostus tekemistäsi kohtaan on tarpeen, että tehdään oikeita valintoja ja tulosta syntyy. Näen että tieto-taito on puolin toisin kumuloivaa, kun halutaan asiakasta oikeasti kehittää, niin aina kehittyy myös itse. Keskusteluyhteys ja läpinäkyvyys, toisin sanoen avoimuus kaikessa yhteisessä tekemisessä – niin onnistumisissa, kuin mokissakin – merkitsee varmasti enemmän kokonaisuudessa kuin pelkkä mainontatyön hinta. Oikealla porukalla onnistuu varmasti ja tuotokset viestii fiiliksen eteenpäin!

Muista myös nämä viestintäammattilaisen vinkit, kun etsit teille sopivaa mainostoimistoa

Mitä asiantuntijan mielestä kannattaa ottaa huomioon valinnassa? ”Jos ihan käytännön vinkkejä ajattelee, niin totta kai kannattaa tutkia tarkkaan mainostoimiston omat verkkosivut ja referenssit. Jos ne tekevät sinuun vaikutuksen, niin ollaan oikealla polulla. Tapaamisten kautta sitten ja keskustelujen kautta se lopullinen ratkaisu löytyy”, kertoo Juhani.

Itselle ja meidän yritykselle silloisessa Viestintäliigassa kolahti se, että he tekivät laajasti erinäköisiä toteutuksia viestinnästä verkkoliikenteen kehitykseen ja meidän osalta meidän näkyvyyden ja viestinnän kehitystarve pilkottiin selkeisiin osiin.

Muista suosittelijat, puskaradio, kumppanuus ja vaikuttajat

Somepersoona meidän mainokseen? Mistä yritys saa yhteyden vaikuttajaan? Voisiko vaikuttajien kumppanuudesta rakentaa yritykselle palvelun, kumppanuusohjelman ja jakaa affiliate-linkkejä blogeihin ja postauksiin verkossa? Nämä ovat kullanarvoisia pohdinnan aiheita, suorastaan helmi-ideoita. Meille ottaa moni vaikuttaja yhteyttä ja jokaikisen kohdalla kanssa käymme Katjan pitkän mietinnän; voisiko tämä ja tämä sopia meille yhteistyöhön. Kuinka valitsen oikean somepersoonan yhteistyöhön kanssamme?

Juhanin oma näkemys vaikuttajamarkkinoinnnista on: ”Tähän suosittelen ehdottomasti vaikuttajamarkkinointiin keskittyvää toimistoa, niitä on nykyään paljon ja he osaavat työnsä. Heidän verkostojensa kautta saat kohderyhmääsi sopivat vaikuttajat ja heidän hintansa, joista voit sitten valita omasta mielestäsi parhaat. Näin myös raportointi sujuu varmasti ammattimaisesti ja saat parhaat mahdolliset tulokset”. 

Mitä itse vaikuttajan näkökulmasta antaisit vinkkiä brändin ja vaikuttajan alkavaan vuorovaikutukseen ja näkyvyyden tehostamiseen? ”Älä ohjeista vaikuttajaa liikaa sisältöjen kanssa, hän kyllä tietää mikä hänen kanavassaan toimii ja miten saadaan parhaat tulokset aikaiseksi. Jos brändi kertoo liikaa mitä ja miten haluaa, on lopputulos usein suoraan sanottuna päälle liimattu ja huono. Raamit totta kai on hyvä antaa, mutta muuten vaikuttajille vapaat kädet – pyydä kuitenkin sisällöt tarkistukseen ennen julkaisua”, vastaa Juhani tyhjentävästi. Tässä kaikille on kullanarvoista tietoa sinulle – joka hyppäät mukaan vaikuttajamarkkinointiin.

Suurin haaste tämän aiheen ympärillä onkin yleensä se, että kaikilla on omat vahvuutensa, oma tyylinsä sekä omanlaiset seuraajansa. Pohdintaa luo erityisesti se, että miltä tämä näyttää sinun ja teidän yhteiseksi eduksi? Yrityksenä ja brändinä sinun täytyy pohtia kokonaiskuvaa, mitä haluatte yhdessä vaikuttajan kanssa viestiä ja minkälaista yleisöä haluatte puhutella yhdessä. Myös maksetusta mainonnasta tulee kertoa avoimesti lukijalle. Myös tämän blogiartikkelin päätteeksi löydät mainonnan ”motivaattorin”.

”Kuvat kertovat enemmän kuin…” Mainonnassa kannattaa ihan oikeasti panostaa hyviin kuviin

Hyvät kuvat kertovat tuotteesta, tuovat uskottavuutta ja rakentavat brändiä. Kuvat ovat usein se ensimmäinen asia mihin ihmisten huomio kiinnittyy. Niillä on siis etenkin ensivaikutelman kannalta erityisen suuri merkitys. Jos kuvia ei ole, jäät varmasti jostain paitsi, mutta jos toisaalta käytät markkinoinnissa huonoja kuvia, voi niiden vaikutus olla jopa negatiivinen. Tästä syystä hyviin kuviin kannattaa panostaa.

Me ollaan alusta asti toteutettu kuvauksia studioissa ja otettu tarkkoja ”kliinejä” korukuvia, mutta selkeästi mediakäytössä erottuvat kuvat, jotka otettu spontaanisti mahdollisimman luonnollisessa tilanteessa. Esimerkiksi Malin korujen markkinoinnnissa itse uskon juurikin tuohon farkut, t-paita ja koru käteen konseptiin. Se nimittäin toimii, koska se on samaistuttava! Tässä muutama esimerkki markkinoinnista.

 

Malin -korusarjan fiiliskuvia tuotemarkkinointiin – farkut, t-paita ja koru luonnon valossa ovat toimiva yhdistelmä.

Kokeile sissimarkkinointia, siinä kunto kasvaa samalla!

Onko yritykselläsi tehty hyvät flyerit, joissa tiivistyy lyhyesti koko toimintanne? Voisiko printtimainonta toimia vaikka yöjakeluna ja muodostaa tietylle alueelle hetkellisen haloo -ilmiön? Miten printtimedia yleensäkin voi tällä hetkellä? Huomasitko koronan alussa, kun alkoi tulla sähköpostit täyteen mainosviestiä? Ja samaan aikaan postilaatikko oli entistä täydempi lehtimainoksista. Miten itse toimit ja reagoit tuolloin, luitko mainoksia? Minä luin mielelläni printattuja mainoksia kahvikupin ja ajan kanssa.

Itse tiedostin, että aikana kun ollaan erityksissä ja ilman kontaktia, niin tuo postilaatikon mainoslehtinen oli tosi kiva hypistellä ja lukea tarkoin, kun taas useisiin jo spam-linjalle siirtyneisiin mainossähköposteihin kirjauduin pois listoilta. Vuosi jälkeenpäin tuosta olen taas seurannut ja tilanteet ovat muuttuneet, ja kiinnostaville sähköpostilistoille tuleekin liityttyä entiseen malliin.

Usko tai älä, me ollaan tehty sissimarkkinointia useaan otteeseen, ollaan itse jaettu yöjakeluina omia mainoksia, ollaan otettu ihmisiä kiinni Keskisen Kellon edessä Tuurin kyläkaupassa esittelypäivissä ja mainostettu esittelyjä. Miksi – koska ne toimivat tuolloin. Ja koska kaikkea markkinointikeinoja kannattaa ja pitää kokeilla uskaliaasti. Osa tempauksista onnistuu, kaikki ei aina! Ollaan kokeiltu monia tapoja – kokeile kaikki ja yritä uusiksi, niinhän sitä joku sissimarkkinoija Parantainen aikanaan ilmaisi. Joku keino aina tärppää, ilmeisesti jos sinäkin vielä olet tätä lukemassa.

 

Me ollaan tehty sissimarkkinointia, jaettu yöjakeluina mainoksia tai ollaan otettu ihmisiä kiinni Keskisen Kellon edessä Tuurin kyläkaupassa. Miksi – koska ne keinot toimivat. Ja koska kaikkea markkinoinnissa kannattaa ja pitää kokeilla.

 

Kaikkea ei tosin markkinoinnissa tai myynnissäkään kannata tehdä itse. On asioita, joita vaan kannattaa jättää muiden asiantuntijoiden tehtäväksi. Oman äänen kuuluminen on kuitenkin must! Juhani kiteyttää asiaa seuraavasti: ”Olen täysin rehellisesti sitä mieltä, että tee itse se mikä on juuri sinun liiketoimintaasi ja anna muu niiden alojen ammattilaisten tehtäviksi. Tässä tullaan tietysti budjettikysymykseen, mutta väitän, että jos ei itse yritä tehdä kaikkea vaan hankkii oikeat kumppanit, niin se maksaa itsensä satavarmasti takaisin ja reilusti moninkertaisesti”.

Pyri tuottamaan hyvää ja aidosti kiinnostavaa sisältöä

Olet varmaan huomannut, että useat blogit tai päivitykset kulkevat aika samoja aiheita pitkin, samat fraasit toistuvat jopa häiritsevästi, mutta oletko kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään, että miksi? Vastaus piilee tietenkin kokemukseen perustuvassa viestintästrategiassa. Tietyt fraasit ja aiheet toistuvat yritysten viestinnässä, koska ne on havaittu hyväksi ja toimivaksi markkinointikeinoksi. Tästä syystä ajankohtainen ”markkinointiapublogi internetiin nuorelle yrittäjyydestä kiinnostuneelle” onkin otsikoitu selkeästi ja yksinkertaisesti: ”Miten mainostaa verkossa?”. Its how you say, kuten Hurriganes aikanaan. Tottahan se oli ja on edelleenkin.

Itse ajattelen esimerkiksi pikamuotia vastaan meidän tuotteet on tarkoitettu pitkäkestoisiksi – ei kertakäyttötavaraksi, joten luontevasti lausuttuna käytetään mainoslausahduksena yksinkertaisesti sana ”ajaton”, joka on moniulotteinen termi, kuvastaen tarkoitusta selkeästi.

Ihmisillä on myös tapana etsiä Googlesta asioita yksinkertaisin termein, kuten ”verkkokauppa alekoodi”, ”miesten rannekoru netistä ale”, ”huhtikuu lämpötila”, ”kevät sää Helsinki”. Ja hyvä sisältö taas vastaa parhaiten näihin hakuihin. Ihmiset eivät nimittäin loppupelissä halua nähdä niinkään mainoksia, mutta voivat oikein mielellään hakeutua oma-aloitteisesti yrityksen vaikutuksen piiriin hyvän sisältömarkkinoinnin kautta. Ja hyvän sisällön kautta ihmiset saadaan vakuuttumaan yrityksen tarjoamista tuotteista tai palveluista. Sisältöön siis kannattaa ja tänä päivänä pitää panostaa!

 

Malin Design somevaikuttajat blogiyhteistyö

MALIN® Design Blogeissa haluamme tuoda Suomalaista osaamista esille sekä avata yrityksemme tarinaa, ihmisiä kaiken tämän takana.

MINÄ X MALIN®? Tuotatko aktiivisesti laadukasta sisältöä? Uskotko että meillä voisi olla jotain yhteistä?

Me teemme mielellämme blogi- ja someyhteistyöhön kanssasi! Lähesty meitä vapaamuotoisella viestillä, jossa kerrot kohderyhmästäsi ja itsestäsi.. Yhteistyökuvioita ja upeita bloggareita tavoitat myös omissa julkaisuissasi. Me olemme tavanneet monia hienoja somettajia tällä tavoin kuten Annen (lue Annen instablogia tästä) ja Martinan (katso PikkuVaniljan instablogi tästä). On myös ollut upeaa päästä Joelin kanssa yhteistyöhön (tutustu Masterchef Joel Harkimon julkaisuihin täällä). Kiitos Anne, Martina, Joel ja kaikki monet muut.

Juhani aikanaan muistutti, kuinka itse brändi voi olla tylsä, mutta ihmiset ja vaikka pienyrittäjän päivittäiset askareet työn parissa voivat olla se mikä kiinnostaa lukea ja sitä kautta kokea. Eiköhän kaikki saa sähköpostiin sitä ”osta, osta, osta ja osta” blogisisältöä tarpeeksi, joten meillä tehdään hommat jatkossa toisin! Vaikka välillä täytyy uutuuksistakin tiedotta, niin ei se pelkästään ketään saa sitoutumaan ja tykkäämään brändistä – ainakaan mainoksen lukua pidemmäksi aikaa.

Markkinoinnin budjetti. All in, mates? Mitä siihen kannattaa ja pitää varata?

”Tämä riippuu tietysti pelimerkkien määrästä”, tiivistää Juhani. Itse uskon ja myös Juhaninkin näkemys on, että mitä enemmän laittaa – sen enemmän saa. Juhanin näkemys onkin, että aloittaa voi suhteellisen pienelläkin. Suunnittelutyöhön sijoitetaan tietty summa ja sitten kuukausitasolla määritelty budjetti huomioidaan erikseen. ”Varmasti alkuun pääsee muutamalla tuhannella eurolla, ja digimarkkinointia pystyy tekemään varsin hyvin tuloksin vain muutaman sadan euron kuukausibudjetillakin” kertoo Juhani.

 

Markkinoinnin budjetti riippuu tietysti pelimerkkien määrästä. Varmasti alkuun pääsee muutamalla tuhannella eurolla, ja digimarkkinointia pystyy tekemään varsin hyvin tuloksin vain muutaman sadan euron kuukausibudjetillakin, avaa aiheesta lisää Juhani.

 

”Hyvän suunnittelun tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Mutta kysymykseen mitä budjettiin pitäisi ensin laskea, niin suunnitelma, sisällöt ja kuukausittainen tai kampanjan mittainen tekeminen sekä mainosbudjetti – ne nyt ainakin”, tiivistää Juhani markkinointibudjetin laskennasta lyhyesti.

Sokerina pohjalla Juhani Koskisen vinkit vuoden 2021 somepaikoista ja trendeistä digitaalisen markkinoinnin avuksi.

Markkinoinnissa aina mietityttää, että nyt meni hienosti – mitäs seuraavaksi. Suurimpana trendinä on totta kai lyhyiden videoiden jakamiseen tarkoitettu TikTok. ”Se valtaa alaa jatkuvasti ja sen markkinointimahdollisuudet ovat ainakin Suomessa melko lailla lapsenkengissä” avaa aiheesta Juhani. ”On ammatillisesti erittäin mielenkiintoista nähdä, miten TikTokin markkinointipotentiaalia saadaan valjastettua. Itse liputan kuitenkin vahvasti Instagramin puolesta. Omasta mielestäni Instagram on yritysten digimarkkinoinnissa ainakin vielä tehokkain kanava – oli kyseessä sitten vaikuttajamarkkinointi tai suora yritysmainonta”.

 

Suurimpana trendinä on totta kai lyhyiden videoiden jakamiseen tarkoitettu TikTok. Omasta mielestäni Instagram on yritysten digimarkkinoinnissa ainakin vielä tehokkain kanava – oli kyseessä sitten vaikuttajamarkkinointi tai suora yritysmainonta, toteaa Juhani.

 

Tämä siis suoraan ammattilaisen suusta, joten tällä on varmasti suurta painoarvoa, kun mietit mahdollisia uusia sosiaalisen median kanavia yrityksen ja brändin markkinoinnin tueksi. Somea ja digitaalista markkinointia aloitteleville hyvänä vinkkinä onkin, että kannattaa media kerrallaan ottaa mainontaa käyttöön ja haltuun. Opettelemalla ja tekemällä onnistuu, vaikka sitten kotisohvalta käsin!

Tämän markkinointiblogin ajatukset ovat Villen ja markkinointiammattilaisen Juhani Koskisen yhteistyön tulos. Voit seurata Juhania täältä: @juhanikoskinen. Artikkelissa esitelty viestintätoimisto Viestintäliiga on nyt uusiutunut digitoimisto Louhos Digital, jonka mediapalveluista voit lukea tarkemmin osoitteessa www.louhosdigital.fi. Kiviäkin kiinnostaa! 

Tämä blogi ei ole maksettu yhteistyö. Tämä blogi on syntynyt halusta kehittää yhteistä osaamista sekä markkinoinnin tehokkuutta, sekä antaa tietoa yrittäjän näkökulmasta vs ammattilaiselta. Tällä blogilla haluan nostaa uusia helmiä maailmalle. Kiitos Juhanille tiedon ja osaamisen tuomisesta meidän toimintaan sekä tähän julkaisuun. Suosittelen kokeilemaan markkinointia itse ja kasvattamaan onnistumisia ammattilaisen kanssa, sillä yhteistyössä on aina uutta voimaa!

 

Kaikki tämän blogijulkaisun upeat kuvat on syntyneet seuraavilta Suomalaisilta huippu-osaajilta: Juhani Koskinen kuvat (Rabbit Visuals verkkosivusto), Ville & Katja Malinen kuvat (ByKati verkkosivusto).